Buranaa Miksulta

CommentsOff by in Yleinen
10.12.2014

Malmi_6
Liikenne- ja viestintäministeriön 4.12.2014 järjestämässä Malmin lentoaseman tulevaisuutta käsitelleessä keskustelutilaisuudessa Mikael Nyberg jakoi laastaria yleisilmailijoille. Kyseessä oli ilmeisesti yritys pehmitellä Malmin lentoaseman toiminnan lakkautuspäätöksen aiheuttamaa kuohuntaa ja arvostelua. Verbaaliburanaa tarjosivat mm. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko, Finavian toimari Kari Savolainen, Stadista Härmälä ja Trafista Pekka Henttu.

Risikko lienee kokenut viimeisimpien gallupien jälkeen valaistuksen ja hänen käsityksensä olikin, että Helsinkiin tarvitaan yleisilmailukenttä ”johonkin lähelle”. Ministeri ei ehkä kuitenkaan vielä ole sisäistänyt, että jos Malmilla lentäminen loppuu 2020, niin on perin epätodennäköistä, että uudelta lentokentältä silloin vielä lennetään. Jos tontti uudelle kentälle löytyisi alkuvuonna 2015, niin ensimmäinen laskeutuminen olisi varmaankin mahdollista joskus 2025.

Epäselväksi jäi missä väliaika operoitaisiin ja mitä järkeä olisi muuttaa n. 500 hengen työpaikat viiden vuoden välein paikasta A paikan B kautta kohteeseen C. Puhumattakaan asiakkaasta, tuosta kaikkeen liiketoimintaan liittyvästä kiusallisesta välttämättömyydestä. Finavian yritysasiakkaana ja palveluiden käyttäjänä on toki helppo ymmärtää, että asiakkaan ja hänen tarpeidensa kuunteleminen ei ole koettu olennaisena

On mielestäni aika selvää, että kaikki Suomen lentoasemat on jo rakennettu. Jotta Malmin korvaava kenttä voisi oikeasti korvata, sen pitäisi olla lähellä, joukkoliikenteellä asiallisesti saavutettavissa ja infraltaan nykyaikainen. Olisiko järkevää siirtää toimivaa kokonaisuutta 15 kilometriä johonkin suuntaan? Samassa tilaisuudessa Savolainen kertoi aikataulunmukaisen reittiliikenteen olevan Malmilta tällä hetkellä ja jatkossa mahdotonta. Perusteiksi tuntuivat riittävän ne, että kiitotie on lyhyt ja lisäksi se on väärässä suunnassa – eli siis eri suuntainen kuin Vantaalla.  On ällistyttävää ja typerää, että kotimaisen kaupallisen ilmailun edistämiseen valjastettu ykkösketju näkee bisnestä vain isoilla suihkukoneilla tapahtuvassa aikataulunmukaisessa kaupallisessa lentokuljetuksessa.

Moisen näköalattomuuden lapsena Suomessa ei juuri synny uutta liiketoimintaa ruohonjuuritasolla. Suihkariliikenteen kannattavuuteen Suomessa voi helposti tutustua vaikkapa Finnairin vuosikertomuksista tai pikakatsauksella historiaan, josta löytyvät niin Flying Finn, Air Finland kuin viimeisimpänä pyyhkeen kehään heittänyt Snowbird ja täältä juuri vetäytynyt Britti-Flybe. Perinteinen lentoliikenne on yksi verisimmin kilpailtuja liiketoiminnan aloja maailmassa. Silti Savolainen ja Risikko ilmeisesti jotenkin näkevät, että Suomessa olisi jotenkin hurjasti paremmat mahdollisuudet harjoittaa ko. bisnestä kannattavasti kuin muussa maailmassa.

Kirjoitan vielä tässä nyt auki: Myös ilmailussa on erikokoisia yhtiöitä, erikokoista kalustoa, erilaisia liikeideoita ja mikä tärkeintä: Erilaisia asiakassegmenttejä. Pienetkin pärjäisivät, jos ne voisivat toimia rinnalla isojen kanssa. Suomessa on yleisesti ennustettu, että vuonna 2020 pienten ja keskisuurten ja suurten yritysten työllistämissuhde voisi olla 70/30%. Ilmailua kuljetetaan väkisin kohti polkua, jossa suhde on päälaellaan. Tämä ei Finaviaa kiinnosta. Ei vaikka se nauttiikin määräävästä markkina-asemasta ja olisi avainpelaaja uuden busineksen syntymiselle.

Suomi ei ole ylivertainen ilmailumaa. Meillä ei ole todellista ilmailuklusteria ja se vähäkin uusi syntyvä liiketoiminta kyykytetään nurin toinen toistaan kummemmilla ehdoilla, ohjeilla ja tulkinnoilla milloin Trafin ja milloin Finavian toimesta. Ei ole realismia odottaa ilmailualalle vapahtajaa, joka pelastaisi koko kotimaisen toimialan. Sen sijaan voisi olla tulossa monta pientä kannattavaa toimijaa. Klusteroitumisessa ja sen menestymisessä on kyse emergenssistä ja synergiasta, jota syntyy kun riittävän paljon saman alan toisiaan tukevien yritysten intressejä yhdistyy. Se ei valu lasitorneista alas. Varmaa on, että uutta liiketoimintaa ei synny, jos valtio ja sen omistajaohjaus ylenkatsovat uusia ja innovatiivisia toimijoita vain siksi, että ne ovat pieniä. Start-upit puuttuvatkin ilmailualalta lähes täysin.

Sinänsä oli mukava huomata, että ilmailua oikeasti ymmärtävillä toimijoilla (joita edusti lähinnä Trafin Pekka Henttu) saattaisi olla näkemystä ja ehkäpä haluakin viedä asioita aidosti eteenpäin. Sen sijaan konseptikahviloilla, parkkitaloilla, mitoittavilla asiakkailla ja valtion rahoilla kikkailevilla tahoilla ovat niin työkalut kuin visiotkin pahasti skutsin puolella. Se ei näytä kuitenkaan tahtia haittaavan, sillä niin kauan kuin puppugeneraattori tunkee sanoja “eurooppa, kaukoidän liikenne, vaihtolentoasema, laajarunkokone ja 200 miljoonaa euroa” – ei huolta Finavian keski- ja ylemmän johdon työpaikkojen puolesta juuri ole. Substanssiosaaminen onkin niin ysäriä.