Etenee

CommentsOff by in Yleinen
9.6.2016

Eilen Aviastarin Malmi projekti nytkähti hieman eteenpäin. Palaveri Helsingin kaupungin tonttiosaston kanssa oli rohkaiseva ja asiallinen. Ainakin virkamiestasolla lentotoiminta myös 2016 jälkeen nähdään fiksuna lentokentän käyttömuotona.

Kaupunkia kiinnostaa toki mm. Aviastarin kompetenssi lentokentän operaattorina. Me olemme varmoja, että asiakaslähtöinen konseptimme toimii yleisilmailukentällä loistavasti. Uusi EASA-määräysympäristö luo jatkossa myös lentokenttäoperaattoreille mielenkiintoisen pelikentän. Kansallisista määräyksistä luovuttaessa paino siirtyy aktiiviselle turvallisuudenhallinnalle ja toimiville – skaalautuville – johtamisjärjestelmille. EASA-määräysarkkitehtuuri on meille varsin tuttu ja samoin siihen liittyvät turvallisuudenhallinta- ja johtamisjärjestelmät. Odotammekin innolla uusia mahdollisuuksia. Määräysviitekehyksestä Aviastarissa on paljon kokemusta ja ymmärrys asiasta on hyvällä tasolla.

Keskustelu eteni hieman polveillen, mutta seuraava steppi on sopimukseen kovien asioiden määrittäminen. Tällaisia ovat esimerkiksi vuokrasopimuksen kesto, maanvuokran hinta, joustavuus ja esimerkiksi siirtyvä infra. Näillä on iso merkitys kun tuleva operaattori suunnittelee investointeja ja varsinkin niiden takaisinmaksua.

Joka tapauksessa nyt voidaan sanoa, että Aviastar on aidosti mukana tuomassa omaa panostaan siihen miltä Helsinki-Malmin lentoaseman toiminta tulevaisuudessa näyttää ja kuinka pitkään operointi jatkuu. Mitään ei ole vielä sovittu, monta asiaa on avoinna mutta pessimismi vaihtui tänään hienoiseksi optimismiksi. Sanoisin, että Malmin elämä lentoasemana ennen rakennusprojektien alkamista sai tänään hyvän mahdollisuuden ainakin muutamaksi vuodeksi. Yhdessä siitä voidaan tehdä kaikkien aikojen loppukiri.