Harrasteilmailun suuri turvallisuuskeskustelu

CommentsOff by in Yleinen
8.3.2015

Trafi hätistettiin viime keväänä liikenneministerin mahtikäskyllä selvittämään harrasteilmailun riskejä. Aivan kuin lentoturvallisuusviranomaisen nyt ei muuten tulisi olla niistä perillä. Hätistelyn seurauksena syntyneen riskikartoituksen merkittävin oivallus oli – ainakin minun mielestäni – toteamus tarpeesta käydä avointa keskustelua mm. harrasteilmailussa hyväksyttävästä riskitasosta. On jännittävää nähdä milloin tämä keskustelu oikeastaan alkaa ja milloin myös Trafi lähtee mukaan keskusteluun. Muutenkin kuin vain maksuasetusta päivittämällä.

Ilmailun harrastajien suhteessa oman lajinsa turvallisuuteen vaikuttaa toisinaan olevan jonkinlainen ristiriita. Toisaalta harrasteilmailu on julistettu viimeistään Trafin riskikartoituksen myötä ihan virallisesti korkean riskitason aktiviteetiksi, mutta silti ilmeisen harva ilmailun harrastaja kokee harrastavansa erityisen vaarallista lajia. Tai vaikka joskus ehkä kokisikin, niin uskoisin, että useimmissa harrasteilmailun viime vuosien onnettomuuksissa tapahtuma ei ollut erityisen odotettu.

Mikä asiassa sitten ristiriitoja aiheuttaa? Trafi julkaisi juuri liki 200-sivuisen riskikartoituksen, joten jospa ilmailija vain lukaisee sen ennen kauden alkua ja eikun kovaa ajoa? Eräs keskeinen ristiriitaisuuden lähde lienee ilmailua harrastavan ihmisen luontainen halu tuntea turvallisuutta myös korkean riskitason harrastuksen parissa. Toisaalta turvallisuuden arvioiminen on tunnetusti vaikeata ja onhan turvallisuus käsitteenäkin aika ärsyttävän epämääräinen.

Asia on myös helppo unohtaa tai sivuuttaa. Kun harrasteilmailija lähtee harrastamaan ilmailua, niin on lähes aina todennäköisempää, että onnettomuutta ei tapahdu, kuin että onnettomuus tapahtuisi. Eikä vain hieman todennäköisempää vaan aivan mielettömästi paljon todennäköisempää. Toisaalta ihminen on tunnetusti melko huono käsittelemään ilman apuvälineitä dataa, jossa (ei-toivottuja) tapahtumia on muutaman kymmenen tuhannen suorituksen välein.

Lisäksi taitaa olla totta, että vaikka ilmailijan omista toimista ja valinnoista johtuen riskit olisivatkin ronskisti koholla, pystyy pelkästään hyvällä tuurilla silti ilmailemaan pitkään ilman onnettomuutta. Usein jopa sen tyypillisen harrasteilmailijan harrasteuran alusta loppuun.

Turvallisuuden hallinnan ja siihen vaikuttamisen kannalta hankalaa on se, että parhaillakaan turvallisuudenhallintajärjestelmillä ei pysty varmasti ennustamaan sitä, millainen juuri seuraava onnettomuus on. Tai millaisia turvallisuustoimia tulisi toteuttaa, että juuri seuraava onnettomuus jäisi tapahtumatta. Siksi turvallisuutta edistäviä toimia olisi toteutettava varsin laajalla rintamalla.

On huolestuttavaa, että vaikka harraste- ja yleisilmailun turvallisuustaso Suomessa on heikohko, on ilmailijoiden suhtautuminen esim. vaatimusympäristön uudistuksiin usein melko vastentahtoista. Uusien Eurooppalaisten lentokoulutusorganisaatioita ja lentokouluttamista koskevien vaatimusten keskeisin uudistus taitaa olla vaatimus turvallisuudenhallintajärjestelmästä (SMS, safety management system). SMS:n tarkoituksena on mm. tuoda toimintaan sisältyvien riskien arviointi ja tunnistaminen toimijoille itselleen sekä tuottaa konkretiaa ja arvioitavuutta asiaan. Kotimaisessa harrasteilmailuskenessä uudet ATO-vaatimukset on toki jo julkisesti ehditty tuomitsemaan soveltumattomiksi yleis- ja harrasteilmailun lentokoulutukseen. Ennen kuin juuri kukaan on niillä kouluttamista edes ehtinyt kokeilemaan. Melko ristiriitaista sekin.