Helsingin Sanomat 12.9.2014

CommentsOff by in Yleinen
12.9.2014

HS julkaisi tänään jutun Aviastar Helsingin ja Trafin jo pitkään jatkuneesta keskustelusta, joka liittyy toimialamme säätelyyn ja säätelyn tulkitsemiseen. HS:n juttua voisi täydentää ehkä toteamalla, että on positiivista huomata, että säätelyn puutteista huolimatta harva toimija pyrkii kuitenkaan kulkemaan tosiasiassa aina siitä mistä aita on matalin. Ja ainakin allekirjoittaneen silmin katsottuna esimerkiksi viimeiseen kymmeneen vuoteen mahtuu paljon positiivistakin turvallisuuskehitystä alalla. Myös laskuvarjohyppyharrastajien yleinen kiinnostus lentopalveluiden turvallisuutta kohtaan tuntuisi nousseen.

Tilanne säätelyn osalta on silti edelleenkin ongelmallinen minkä tahansa laskuvarjohyppytoimintaan liittyviä lentopalveluita tarjoavan yhteisön näkökulmasta: Voiko Trafin ohjaukseen luottaa jos valtakunnan ylimmän laillisuusvalvojan tehtävää hoitava oikeusasiamies asettuu selkeästi eri kannalle? Trafin tulkinnat hyppylentämisen osalta sivuavat myös monen muun lentotoiminnan säätelyä, joten on selvää, että tulkintojen kyseenalaistuminen voi vaikuttaa laajemminkin. Kaikesta huolimatta jonkun täytyisi pystyä kertomaan millä säännöillä esim. tandemhyppytoiminta ensi kesänä maassa hoidetaan.

Historiallisilla ilma-aluksilla harjoitettavaan toimintaan kiinnostavan näkökulman tarjoaa Englannissa toimiva Boultbee flight academy ltd, jolle paikallinen ilmailuviranomainen on myöntänyt luvan tuottaa – ainakin hintojen perusteella ilmeisen kaupallisia – lentopalveluita Spitfire hävittäjillä. Boultbee flight academyn tuotteisiin voi tutustua heidän www-sivuillaan: http://www.boultbeeflightacademy.co.uk. Erityisesti kannattaa käydä lukeamassa yrityksen kuvaus toimintaan sisältyvistä riskeistä sekä tutustua organisaatioon, jolla niitä hallitaan. Kun muistetaan EU:n tavoitteet tavaroiden ja palveluiden vapaasta liikkuvuudesta, voisi kuvitella vastaavan toiminnan olevan mahdollista Suomessakin. CAA UK:llahan oli kesän 2014 aikana käynnissä määräysvalmisteluhanke, joka koski historiallisilla ilma-aluksilla tuotettavien lentopalveluiden säätelyä. Mainitsin asiasta blogissani kesällä: http://tinyurl.com/jvwh7dj

Trafin Veli-Matti Petramon antamat Hesarille antamat kommentit Eduskunnan oikeusasiamiehen toiminnasta ansaitsevat kuitenkin erityismaininnan. Kantelumme käsittelyn aikana asiassa kuultiin luonnollisesti myös Liikenteen turvallisuusvirasto Trafia, joka esittikin näkemyksensä oikeusasiamiehelle. Tästä syystä kommentteja näkemysten syöttämisestä on pidettävä melko erikoisina. Trafin lausuman oikeusasiamiehelle olivat tosin allekirjoittaneet ylijohtaja Pekka Henttu sekä yksikönpäällikkö Kirsi Lähteenmäki-Riistama.

Viikonlopun kunniaksi siteeraan loppuun vielä internettilähteiden kunkkua eli wikipediaa. ”Oikeusasiamiehen tehtävä on valvoa, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. – Oikeuskanslerilla ja eduskunnan oikeusasiamiehellä ei ole suoraa käskyvaltaa viranomaisiin nähden, vaan he voivat esittää käsityksensä jostain asiasta, kiinnittää viranomaisen huomiota johonkin asiaan, antaa huomautuksen tai erityistapauksissa määrätä syytteen nostettavaksi. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ja oikeuskansleri Jaakko Jonkka ovat kuitenkin sanoneet, että hyvin perustellut kannanotot riittävät ja virkamiehet tottelevat niitä liki poikkeuksetta.